'Länsimaissa ihmiset ovat rokotettuja kristinuskoa vastaan. He ovat saaneet kristinuskoa pieninä laimeina annoksina niin, että he ovat tulleet immuuneiksi kristinuskolle.'
- Kalevi Lehtinen

Isä, Poika ja ..öö.. se kolmas..
Jos Jeesuksen merkitys kuviossa on hämärän peitossa, on Pyhä Henki luultavasti vielä enemmän pimennossa.

Siihen, että Jeesus kantaa tuomiomme, liittyy pikkuinen lisäklausuuli: se pahan tekeminen pitäisi myös lopettaa. Mutta kun eipä se olekaan niin kauhean helppoa.

No, päätänpä olla hyvä ihminen. Olen kohtelias, epäitsekäs ja autan aina muita. Hyvin menee ensimmäiset 15 minuuttia, jonka jälkeen havaitsen taas palanneeni lähtöruutuun.

'Jeesus, ei tämä toimi! Yritän olla hyvä mutta en pysty!'

'Voi lapsoseni, ihan kun en tietäisi ettet pysty. Siksipä olekin antanut sinulle Pyhän Hengen, joka auttaa sinua, koska sinä itse et pysty sitä hyvyyttä itsestäsi puristamaan. Ensi kerralla kun menee taas pieleen, pistä räpylät ristiin (tai ole pistämättä, ei mitään väliä) ja rukoile mielessäsi (tai ääneen, ei mitään väliä): Jeesus, en pystynyt tekemään niin kuin Sinä haluaisit, auta minua. Aamen. Ja minähän autan Pyhän Hengen avulla. Hän auttaa selviämään ensi kerralla taas vähän paremmin.'

Ei Pyhä Henki sinusta pyhimystä tee silmänräpäyksessä, sehän olisi taas valinnanvapautta vastaan, eikö vaan? Sen sijaan kun uskot siihen että sinä itse et voi muuttua tuosta vain hyväksi vaan Pyhä Henki tekee sen työn sinussa, alkaa pikku hiljaa tapahtua todella outoja. Outoja ja kivoja juttuja.

Kriittisempi voi kuitata koko asian itsesuggestioksi; kun tarpeeksi lujaa uskoo johonkin, saa aikaan itsessään 'plasebovaikutuksen', kuvitellen että joku ulkopuolinen voima ohjaa itseä parempaan suuntaan. Tähän en voi sanoa mitään muuta kuin että kokeile itse. Se on ainoa keino saada selville, onko tämä humpuukia vai ei.

Hyppää seuraavaan tarinaan
 
Miksi pitäisi kiinnostua?
Miksi nämä jutut pitäisi lukea läpi? Vastaus on helppo: koska me kuolemme.
Sattumaa vai ei?
Onko maailmamme ja elämä syntynyt sattumalta ilman mitään tarkoitusta vai onko takana jokin joka on suunnitellut kaiken sellaiseksi kun se nykyään on?
Olemmeko yksi muiden joukossa?
Onko ihminen vain eläin muiden joukossa jolla on vähän enemmän älliä kuin muilla, vai onko ihminen jotain erityistä? Mitä oikein on inhimillisyys?
Olemmeko oikeasti niin pahoja?
Kaikki varmasti allekirjoittavat sen että ihminen osaa tehdä pahaa. Onko se jotain ainutkertaista maailmassa vai jotain mitä löytyy kaikkialta luonnosta?
Miksi pahuus vain jatkuu?
Jos Jumala haluaa meidän tekevän hyvää mutta me teemmekin pahaa, miksi Hän sallii sen? Eikö Jumalalla olekaan vaikutusvaltaa pakottaa meidät tekemään hyvää?
Niputus edellisistä
Neljä edellistä saadaan niputettua aika kivaksi kokonaisuudeksi. Kokeillaanpa!
Miksi pitäisi tehdä oikein?
Meihin on sisäänkirjoitettu moraali, eli tiedämme mikä on oikein. Miksi ihmeessä? Miksi pitäisi välittää, jos emme ole lopulta kellekään vastuussa?
Onko meillä toivoa?
Jos olisit yrityksen johtaja ja alaiset perseilisivät minkä kerkeävät, mitä tekisit? Niinpä. Niin tekisin minäkin.
Miten Jeesus liittyy asiaan?
Nyt sitten se Jeesus: miten se nyt tähän liittyy ja miksi kristittyjen pitää koko ajan jauhaa siitä? Eikö Jumala riittäisi?
Isä, Poika ja ..öö.. se kolmas..
Jumala loi kaiken ja Jeesus kantaa vastuun tekosistamme, jos uskomme. Entäpä se Pyhä Henki?
Mitä seuraavaksi?
Herättikö nämä sinussa ajatuksia? Jos juu niin lue vielä tämä.

Uskonaskel.fi on jonkunlaista blogisivustoa etäisesti muistuttava kasa ajatuksia, jotka toivottavasti auttavat sinua löytämään uudelleen sen mistä kristinuskossa on kyse, tai ainakin pistää 'kiven hiertämään kenkään'.

Sivusto on ylläpitäjän täysin oma eikä edusta minkään tietyn uskontokunnan, suunnan, lahkon, kultin tms. kantoja.

Sivuston ylläpitäjä Perttu Terho on vajaa nelikymppinen IT-suunnittelija, jota harmittaa kristinuskon alennustila yhteiskunnassamme.

Ajatuksia, kommentteja: perttu@uskonaskel.fi