'Länsimaissa ihmiset ovat rokotettuja kristinuskoa vastaan. He ovat saaneet kristinuskoa pieninä laimeina annoksina niin, että he ovat tulleet immuuneiksi kristinuskolle.'
- Kalevi Lehtinen

Miksi pahuus vain jatkuu?
Valtaosa maailman ongelmista on ihmisen aivan itse aiheuttamia, ja nämä kaikki ihmisen itsensä on mahdollisuus ratkaista. Esimerkkinä vaikkapa nälänhätä: maailmassa on tarpeeksi ruokaa kaikille, tarpeeksi tietotaitoa viljellä lähes kaikkialla, tarpeeksi resursseja jakaa ruoka tasaisesti kaikille. Ongelma on se että me emme tee sitä mitä meidän pitäisi tehdä. Mietitään vaikkapa valtioiden puolustusbudjetteja ja mitä kaikkea sillä rahalla voisi tehdä (joo, aika populistinen esimerkki mutta toimii aina).

Jos Jumala on luonut ihmisen tekemään hyvää (esim. hoitamaan nälänhädän pois maailmasta), miksei Jumala estä meitä tekemästä pahaa (rohmuamasta kaikkea itselleen ja käyttämällä resurssit esimerkiksi sotimiseen)?

Vastaus on asia, joka on meille kaikille äärettömän tärkeä, jota olemme valmiit puolustamaan viimeiseen asti ja jonka vuoksi moni kansakunta on noussut hallitsijoitaan vastaan, välillä valitettavan karuinkin seurauksin. Se asia on valinnanvapaus.

Valinnanvapauden antaminen ihmiselle ei kuulosta Jumalalta kovin välkyltä idealta, mutta mietipä jos sitä ei olisi; olisitko sinä juuri sinä, vai olisitko naruista vedettävä sätkynukke? Aina kun haluat tehdä jotain, arvioisi joku korkeampi voima ajatuksesi ja päättäisi puolestasi, voiko näin tehdä vai ei?

Mietitäänpä tätä: Jos Jumala ilmaisisi itsensä niin selkeästi että Jumala ei olisi enää uskon asia vaan fakta? Tällöin kaikki tietäisivät että jos nyt teet Jumalan tahdon vastaisesti niin salama taivaasta mätkäisee sinut takaisin ruotuun. Kokisitko että sinulla on edelleen valinnanvapaus, vai oletko diktatuurin alla? Vaikka suurin osa kokisi asian varmaan ihan hyvänä, löytyy varmasti joukko jotka kokevat valinnanvapautensa rajoitetuksi ja rupeavat kapinoimaan.

On siis ilmeistä, että meillä on valinnanvapaus ja se on juuri se minkä haluammekin meillä olevan, mutta kolikon kääntöpuolella löytyy se että meillä on valta valita hyvän sijasta paha.

Hyppää seuraavaan tarinaan
 
Miksi pitäisi kiinnostua?
Miksi nämä jutut pitäisi lukea läpi? Vastaus on helppo: koska me kuolemme.
Sattumaa vai ei?
Onko maailmamme ja elämä syntynyt sattumalta ilman mitään tarkoitusta vai onko takana jokin joka on suunnitellut kaiken sellaiseksi kun se nykyään on?
Olemmeko yksi muiden joukossa?
Onko ihminen vain eläin muiden joukossa jolla on vähän enemmän älliä kuin muilla, vai onko ihminen jotain erityistä? Mitä oikein on inhimillisyys?
Olemmeko oikeasti niin pahoja?
Kaikki varmasti allekirjoittavat sen että ihminen osaa tehdä pahaa. Onko se jotain ainutkertaista maailmassa vai jotain mitä löytyy kaikkialta luonnosta?
Miksi pahuus vain jatkuu?
Jos Jumala haluaa meidän tekevän hyvää mutta me teemmekin pahaa, miksi Hän sallii sen? Eikö Jumalalla olekaan vaikutusvaltaa pakottaa meidät tekemään hyvää?
Niputus edellisistä
Neljä edellistä saadaan niputettua aika kivaksi kokonaisuudeksi. Kokeillaanpa!
Miksi pitäisi tehdä oikein?
Meihin on sisäänkirjoitettu moraali, eli tiedämme mikä on oikein. Miksi ihmeessä? Miksi pitäisi välittää, jos emme ole lopulta kellekään vastuussa?
Onko meillä toivoa?
Jos olisit yrityksen johtaja ja alaiset perseilisivät minkä kerkeävät, mitä tekisit? Niinpä. Niin tekisin minäkin.
Miten Jeesus liittyy asiaan?
Nyt sitten se Jeesus: miten se nyt tähän liittyy ja miksi kristittyjen pitää koko ajan jauhaa siitä? Eikö Jumala riittäisi?
Isä, Poika ja ..öö.. se kolmas..
Jumala loi kaiken ja Jeesus kantaa vastuun tekosistamme, jos uskomme. Entäpä se Pyhä Henki?
Mitä seuraavaksi?
Herättikö nämä sinussa ajatuksia? Jos juu niin lue vielä tämä.

Uskonaskel.fi on jonkunlaista blogisivustoa etäisesti muistuttava kasa ajatuksia, jotka toivottavasti auttavat sinua löytämään uudelleen sen mistä kristinuskossa on kyse, tai ainakin pistää 'kiven hiertämään kenkään'.

Sivusto on ylläpitäjän täysin oma eikä edusta minkään tietyn uskontokunnan, suunnan, lahkon, kultin tms. kantoja.

Sivuston ylläpitäjä Perttu Terho on nelikymppinen IT-suunnittelija, jota harmittaa kristinuskon alennustila yhteiskunnassamme. Hän pitää yllä myös palelevapingviini.fi sivustoa.

Ajatuksia, kommentteja: paleleva.pingviini@gmail.com