Olemmeko oikeasti niin pahoja?

Ihminen erottuu muista maailman eläimistä siinä että kykenemme sellaiseen hyvyyteen mihin mikään muu eläin ei pysty. Kuitenkin toisessa vaakakupissa löydämme tosiasian, että ihminen kykenee sellaiseen pahuuteen, mihin mikään muu eläin ei pysty.

Eläinmaailmasta löytyy itsekkyyttä ja selviytymisviettiä, jotka selittävät välillä hyvinkin väkivaltaiselta ja raa'alta vaikuttavan käytöksen. Ovatko ihmisen 'pahat teot' perusteltavissa samoilla käyttäytymismalleilla, jolloin koko pahuus supistuukin pelkäksi luonnolliseksi käytökseksi?

Ihmisen käytöksessä löytyy kuitenkin selviä piirteitä käytöksestä mitä eläinmaailmasta ei löydy; joissain tilanteissa ihminen haluaa tarkoituksella olla toiselle paha, ilman erityistä syytä, jolla käytöksen voisi perustella. Toki monien ikävien tekojen takaa löytyy selkeitä motiiveja, esim. oman aseman vahvistamista (jota esimerkiksi toisesta pahan puhuminen ja tällä tavoin mustamaalaaminen voi auttaa).

Mutta sitten löytyy aivan selvää pahuutta. Täysin irrationaalista käytöstä jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan vahingoittaa toista, ja jolle ei löydy minkäänlaista perustelua. Eikä tämä rajoitu pelkästään tekoihin, sillä ihmisellä on ainutlaatuinen kyky suunnitella tekojansa ja kuvitella mielessään jo kaikki ennen kuin mitään on edes tapahtununut.

Kyllä vain. Ihminen on täysin erityinen. Ihminen kykenee täysin luonnonvastaiseen hyvään, mutta toisaalta myös täysin luonnottomaan pahaan. Tästä herää tärkeä kysymys; jos meidät on Jumala kerran luonut pitämään luonnottomasti huolta toisistamme, menikö jossain jokin pahasti pieleen kun yhtä lailla osaamme tehdä toisillemme täysin luonnotonta pahaa?

Hyppää seuraavaan tarinaan