Neljä edellistä juttua ovat antaneet eväät sen ymmärtämiseen, että ei ole ollenkaan hankalaa uskoa Jumalaan. Itse asiassa koko homma kuulostaa loogisemmalta, jos olettaa että Jumala on suunnitellut kaiken.
Nyt kaivetaan Raamattu naftaliinista, ja katsotaan menevätko ko. bestsellerissä väitetyt asiat yksiin aikaisemmin kuvatun kanssa:
'Jumala loi taivaan ja maan'. On helppo löytää esimerkkejä siitä, että ohjaamaton evoluutio on jopa suurempi uskon asia kuin se että Jumala on suunnitellut jutun.
Check.
'Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen'. Pohtimalla inhimillisyyttä on helppo löytää esimerkkejä siitä, että ihminen ei ole mikä tahansa puusta pudonnut apina vaan luotu omanlaisekseen tekemään inhimillisiä tekoja.
Check.
'Ihminen repäisi itsensä irti Jumalasta'. Meillä on valinnanvapaus, valinnanvapautta voi käyttää oikein tai väärin. Ihminen on valitettavasti käyttänyt valinnanvapauttaan väärin.
Check.
No niin, näin kristinuskon muutamalle perustavanlaatuiselle teesille on saatu jo selkeä selitys, että näin se nyt vain on.
Juuri tämä on näiden tarinoiden tarkoitus; usko ei ole sitä että heitetään tiede, logiikka ja järki romukoppaan ja uskotaan sokeasti johonkin totuuteen välittämättä mitä ympäröivä maailma sanoo, vaan kaikki on selkeästi perusteltavissa.Hyppää seuraavaan tarinaan